Pinokkio

Gepetto on vanha ja yksinäinen mies, joka veistää itselleen seuraksi puunuken, Pinokkion. Pahaksi onneksi Pinokkio paljastuu pahankuriseksi, itsekkääksi, laiskaksi ja ajattelemattomaksi. Gepetto rakastaa Pinokkiota kuin omaa poikaansa, mutta Pinokkio hankkiutuu kerta toisensa jälkeen mitä erikoisimpiin vaikeuksiin. Eikä hän kerta kaikkiaan tunnu ottavan mistään opikseen. Lopulta Gepetto joutuu itse pahaan pulaan Pinokkiota etsiessään. Pinokkio voisi pelastaa Gepetton, mutta se vaatisi rohkeutta ja epäitsekkäitä tekoja. Pystyykö Pinokkio siihen?

Pinokkion tarina on paitsi pienen pojan kasvukertomus, myös epäitsekkyyden ylistys. Se on hyvä muistutus kaikenikäisille siitä, että teoilla on seurauksensa. Lavalla nähdään Komedia-ryhmän 11-13 -vuotiaita nuorisoteatterilaisia. Italialaisen kansansadun on ryhmälle dramatisoinut Sanna Saarela. Esitys toteutetaan osin nukketeatterin keinoin ja se sopii yli 3-vuotiaille.
 

Esitykset:

28.4 klo. 19

4.5 klo. 18

9.5 klo 19

11.5 klo 19

12.5 klo 15

15.5 klo 19

18.5 klo 19

20.5 klo 15

23.5 klo 19

26.5 klo 15