24.10.2017

24.10.2017

Suomen juhlavuosi värittää kaikkien kulttuurilaitosten ohjelmistoa tänä vuonna, niin myös meidän. Nuorisoteatterissa on ”tuplajuhlavuosi”, kun myös rakas kotiteatterimme Kino Sampo täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Koko syksy on täynnä upeita esityksiä ja täällä toimiston puolella painetaan koko joukolla tukka putkella, mutta hymy huulilla.

Ennen syyslomaa sai ensi-iltansa Nuorisoteatterin syksyn suursatsaus Koirien Kalevala. Olen edelleen vaikuttunut teoksen kerroksellisuudesta ja visuaalisuudesta. Kaikille niin tutusta Kalevalasta kaivettiin nuorten energialla, Laura Ikosen ohjauksella ja koko ammattitaitoisen työryhmän voimin esiin päivitetty versio kansalliseepoksestamme.

Minun roolini on toimia toisena tuottajana, kun tehdään isompia projekteja. Siihen työhön sisältyy paljon ”näkymätöntä” työtä, sitä minkä avulla hieno esitys saadaan yleisön tietoisuuteen, minkälaisia markkinointikanavia käytetään, ketä toimii yhteistyökumppaneina, jne. Tuottajan työ on antoisaa, varsinkin kun tietää tuottavansa laadukasta esitystä.

Väinämöinen ja Ilmarinen
kuva: Annika Miettinen
Lemminkäinen ja Lemminkäisen äiti
kuva Annika Miettinen

Tänä syksynä työ on myös helpompaa kuin aikaisemmin, koska elokuun alusta saimme taloon oman tuottajan, Evan. On mahtavaa kun oman talon kasvateista kasvaa aikuisia ammattilaisia, tässäkin produktiossa heitä on jo viisi: ohjaaja Laura, koreografi Nelli, maskeeraja Niko, tuottaja Eva ja tietysti minä itse! Ja lisää tulee!

Näinä aikoina on rehtorin helppo hymyillä. Tule sinäkin katsomaan Koirien Kalevalaa, suosittelen!

 

Sanna