Organisaatio
Riihimäen Nuorisoteatteri on 1991 perustettu teatteritaiteen perusopetusta antava harrastajateatteri. Sen taustalla on itsenäinen Riihimäen Nuorisoteatteri ry, jonka toimintaa Riihimäen kaupunki tukee vuosittain toiminta-avustuksella. Aktiivisia jäseniä Riihimäen Nuorisoteatterissa on noin 200. Uusia jäseniä otetaan joka toinen vuosi.
Talon toimintaa pyörittää kaksi täyspäiväistä työntekijää – toiminnanjohtaja ja ohjaaja.
Toiminnanjohtaja vastaa Riihimäen Nuorisoteatterin toiminnasta. Hänen työnkuvaan kuuluu pääasiallisesti teatterin pedagogisesta, taiteellisesta ja taloudellisesta toiminnasta vastaaminen ja sen organisointi ja kehittäminen.
Ohjaajan tehtävänä on opettaa perusopetusryhmiä ja opastaa harrastajaohjaajia, jotka vetävät omia opetusryhmiään. Ohjaaja osallistuu pedagogiseen ja taiteelliseen suunnitteluun ja toteuttamiseen toiminnanjohtajan tukena.
Riihimäen Nuorisoteatterissa on myös kaksi tuntiopettajaa. Lisäksi vierailevia taitelijoita ja työntekijöitä palkataan produktiokohtaisesti.
Riihimäen Nuorisoteatterin toimintaa valvoo ja ohjaa vuosikokouksen nimittämä hallitus. Hallitus koostuu jäsenistön edustajista ja kutsujäsenistä. Hallituksen toimintaan kuuluu toimintasuunnitelman ja vuosibudjetin laatiminen työntekijöiden ehdotusten pohjalta ja suunnitelmien toteutumisen valvominen. Lisäksi hallitus päättää isoista hankinnoista ja henkilövalinnoista.
Ylimpänä päätöksentekijänä toimii vuosikokous, joka on kaikille jäsenille avoin tilaisuus. Kokouksissa on kaikilla läsnäolijoilla puheoikeus, mutta äänioikeus on vain jäsenmaksunsa maksaneilla jäsenillä. Vuosikokous päättää vuosittain toimintasuunnitelmasta ja budjetista hallituksen esityksen pohjalta. Vuosikokous nimittää myös vuosittain hallituksen puheenjohtajan ja valitsee hallituksen erovuoroisten jäsenten tilalle uudet jäsenet.