Ruma ankanpoikanen
RUMA ANKANPOIKANEN
Ankkavanhemmat ovat haljeta onnesta kun heidän munansa alkavat kuoriutua –
kunnes yksi niistä paljastuu muita isommaksi, rumaksi ja kömpelöksi. Ruma
ankanpoikanen jättää perheen, joka kohtelee sitä kaltoin ja alkaa etsiä
onnea muualta. Oman rumuutensa unohtaminen on kuitenkin vaikeaa, eikä
poikasen oloa helpota sen matkallaan kohtaamat erilaiset hahmot. Mitä
kaikkea täytyy tapahtua ennen kuin poikanen kohtaa onnen?
Ruma ankanpoikanen, kuten useat muutkin H. C. Andersenin sadut, on niitä
kertomuksia, joita kerrotaan yhä uudestaan ja uudestaan. Nyt siihen on
tarttunut Riihimäen nuorisoteatterin ryhmä Umppalumpat. Ruma ankanpoikanen
kertoo yksinäisyydestä ja kiusatuksi tulemisesta, mutta myös siitä, kuinka
asiat voivat muuttua. Moni on saanut lohtua Ruman ankanpoikasen
lohdullisesta asetelmasta: siitä, että eräänä päivänä kaikki paha on vain
menneisyyttä ja kaltoin kohdeltukin saa ansionsa mukaan. Vaikka poikasen
tuska on suuri, muuttuu se yllätyksen kautta onneksi ja iloksi.
Näytelmää suositellaan yli 3-vuotiaille ja sitä on myös mahdollista tilata
esitettäväksi päiväkotiin.
Ohjaus: Essi Antikainen
Käsikirjoitus: Erkki Teittinen
Esitykset:
LA 24.9. KLO 15.00
TI 27.9. KLO 19
TO 29.9. KLO 19
LA 1.10. KLO 15
TI 4.10 KLO 15 LOPPUUNMYYTY!!!
TI 4.10. KLO 19
TO 6.10 KLO 15 LOPPUUNMYYTY!!!
TO 6.10. KLO 19
LA 8.10. KLO 15
KE 12.10 KLO 15 LOPPUUNMYYTY!!!
KE 12.10. KLO 19
LA 15.10. KLO 15
Näytelmän oikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijaliitto
