Tänä kesänä Allinnan montun kesäteatterissa nähdään Timo Parvelan suosittuun lastenkirjasarjaan perustuva ELLA JA JÄTTIPOTTI!
Ella, Pate, Samppa, Pukari, Hanna, Tiina ja Tuukka muodostavat kekseliään kaveriseitsikon alakoulun 2A-luokalta. Lapset löytävät koulun roskiksesta voittoisan lottokupongin, joka kuitenkin katoaa salaperäisesti. Mysteeri kuorii vilkkaalla mielikuvituksella varustetusta ryhmästä agenttijoukon, jonka rikollisjahdissa kukaan ei ole epäilysten ulkopuolella – ei edes lasten oma opettaja, jolla stressiä riittäisi ihan kotitarpeiksi uudessa perheenlisäyksessäkin.
Tarinan pyörteissä mm. aiheutetaan kaaosta ostoskeskuksessa, suojaudutaan hedelmiä syöksevältä pelikoneelta veikkaustoimistossa ja tavataan vaeltava aave yöllisellä kuulustelureissulla kukkakauppiaan maatilalla. Rahan kiilto silmissä saa parhaat ystävykset kääntymään toisiaan vastaan ja riitaantumaan keskenään. Lopussa kaikki kuitenkin selviää, ystävyys voittaa ja kevätjuhlaakin päästään viettämään varsin riemukkaissa merkeissä.
Dramaturgia perustuu pääosin Timo Parvelan vuonna 2009 julkaistuun Ella-lastenkirjasarjan samannimiseen osaan, mutta mukana on aineksia muistakin sarjan kirjoista
Teemaltaan näytelmä ottaa kantaa rahan valtaan ja voimaan, niin hyvässä kuin pahassa. Tiiviin kaveriporukan ystävyys joutuu koetukselle, kun äkkirikastumisen toivo saa lapsetkin hetkeksi unohtamaan, mikä elämässä oikeasti on tärkeää.
ELLA JA JÄTTIPOTTI tarjoaa hupia lapsille, jännitystä isille, hyviä vinkkejä äideille ja lohtua opettajille.